Väsyttää tehdä mitään, niinkuin yleensä. Heräämisen jälkeen oli hetken sellainen hetki, että kaikki tuntui mahdolliselta ja pitkään aikaan rupesin katsomaan mitä koulutehtäviä on tehtävänä. Sitten kävin tupakalla, ja siitä tuli vain kurja ja väsynyt olo. En tiedä miksi tupakoin, en nauti, enkä kärsi edes vieroitusoireista jos en tupakoisi. Se antaa tauon, vaikka en tiedä edes mistä. Syy käydä ulkona syy tehdä jotain muuta. Ehkä siinä vähän osaa keskittyä kuuntelemaan musiikkia.

Pitäisi uskaltaa kohdata asioita, kuten mennä lääkäriin. Tämän kirjoittaminen ahdistaa, ja jos varaan ajan niin siihen asti sitten ahdistaa. Ja sen jälkeen, enkä todellakaan tiedä miten sen ahdistuksen kanssa osaan elää.

Ehkä minun pitäisi kirjoittaa "fiktiota" tilanteista joita pelkään. Fiktiota jossa olen päähenkilö ja päähenkilö on toimija, joka ottaa elämän käsiinsä, muuttuu, yrittää epäonnistuu tai onnistuu.

Mitään kamalaa ei kai tapahtuisi vaikka hieman yrittäisin ottaa elämää käsiini, mutta pelkään. Jos terapeutille kerron alkoholiongelmastani, niin mikään muu ei enää kiinnosta ja ehkä terapia loppuu. Alkoholismi on asia, joka on vain oma syy, eikä saa sympatiaa. Enkä kestä ajatella itseäni sellaisena. Enkä kuolemaa. Pelkään, että kuolen siihen, ja että olen sen jo tehnyt, juonut itseni kuolleeksi, kestää vain vielä hetken.

Hmm. Miten siihen pitäisi suhtautua. Vaikka niin olisi käynyt, niin ei pitäisi viimeisiä aikojaan käyttää siitä murehtimiseen. Elämä olisi parempaa jos todella uskalaisin kohdata.  Katsoa ihmisiä silmiin, sanoa, että olen tällainenkin. Ehkä minut sitten sysättäisiin enemmän syrjään kuin jo olen. Ihmiset ahdistuvat kun olen niin rappiolla, kanssani on vaikea olla. Varsinkin kun teeskentelen yhä menestyjää.