" (kyllä vain, sillä kovaosaisella raukallakin oli etunimi, hänelläkin oli ollut perhe ja rakastavat vanhemmat, jotka hyppyyttivät häntä polvillaan, elämä on totta vieköön liian tuskallista ja jos vielä ajattelen sellaisia päädyn epäilemättä ampumaan kuulan kallooni )"

Michel Houellebecq, Mahdollinen Saari; Daniel 1, 17

"Minua vain kalvoi vihlova tietoisuus, että olin tavannut hänet liian myöhään, aivan liian myöhään, ja että se pilasi elämäni. Tiesin, ettei tunne jättäisi minua, yksinkertaisesti siitä syystä, että se oli totta."

Michel Houellebecq, Mahdollinen Saari; Daniel 1,15

Käsitykseni ei varmaan uusi. Se on, että klikkausten määrällä arvioitu journalismin taso ei tuota totuutta. En tiedä mitä journalistit opiskelevat. Oletan, että jotain ylevää siitä, mitä on tärkeä tiedon välittäminen ja puolueeton tarkkailu. Käytäntö eroaa kovasti. Nopeasti netissä toimivat toimijat tajuavat, että hämäävät sensationalisoivat otsikot toimivat parhaiten. Kun poliitikko sanoo jotain, niin hän ärähtää, räjähtää tai jotain muuta. Verbiin koodataan tunne sen perusteella mikä parhaiten herättää lukijoiden mielenkiinnon, ei sen perusteella mikä parhaiten kuvaa lausunnon laatua. 

Nyt pääsiäisloman vietto alkaa kovasti väsyttää. Liikaa vieraita, isosiskon kavereita. Liikaa kuulumisia, jotka pistävät minut vastakkain omien kuulumisieni kanssa, sen kanssa, että en ole mitään elämässä saavuttanut.

Parta ajamatta olen kotimiehenä, vieraat tietenkin kauluspaitaan ja muuten sonnustautuneena. Kupit on hienot pöydässä. Minä toivoisin vain olla rauhassa. Ettei tarvitsisi kohdata sitä mitä olen ja en ole.

Jäi vaivaamaan tuon siskon puheet siitä, miten ei hyvältä näytä, että hänestä tulisi tätiä. Siinä paljasti jotain mitä ajattelee minusta. Ihan totuudellisia asioita, mutta vaikea ajatella, että ihmiset todella näkevät rappioni. Eniten satutti lieventäminen, että onhan nuo minua nuorempia ja minäkin voisin saada vielä monia lapsia. Ehkä satutti myös tätä ystäväänsä, joka on naimaton lapseton toista tutkintoa valmistelemassa. Eivät aina ole tahdikkaita nämä minun veriveljeni ja sisareni. Ja minusta on raskasta, kun kuitenkin kannan vastuuta myös siitä mitä he sanovat.

En haluaisi ehkä kirjoittaa, mutta kun mielessä on. Oli vaikea katsoa tätä siskon kaveria, joka on aina mielestäni ollut kaunis. Mutta vanhenee. Minun on vaikea siihen suhtautua, kun tuntuu että oma elämäni on jäänyt elämättä.  Se on jo myöhäistä. Ei ikäni takia, vaan sen takia, etten itseäni kykene muuttamaan. En laihtumaan, en tutustumaan, en menemään naimisiin saamaan lapsia, työpaikkaa.

Huvitan itseäni ajatuksella, kun en mitään kunniaa ammatilla ja ammattitaidolla voi saada, niin jos heittäydyn taitelijaksi. Itselleni koitan sillä omaa erityisyyttäni perustella.

Veljeni muuttaa samalla paikkakunnalle kuin minä. Se rasittaa minua ja on vielä paine, että tulisi luokseni asumaan. Tahtoisin muuttaa jonnekin, ettei kukaan minua tule katsomaan. Olen vain jotenkin jumissa kun en jaksa. Olen jumissa tiskieni kanssa, en niitä jaksa tiskata, en hoitaa mitään.

Olen pettynyt tähän mihin kirjoitan. Ei tule sellaista mitä jaksaisin lukea. Ei huomioita, vain tavallista valittamista, jota olen jo itselleni muistiin luonut sivuja ja sivuja ja niihin törmääminen tuottaa vain ankaran ahdistuksen.

Olen todella väsynyt nyt olemaan seurassa.

Ahdistaa, että junat on täynnä, en pääse  pois.  On vain selvittävä.

Ehkä kirjoitan jotan kepeämpää videoista. Minulla on paljon ajatuksia, mitään en jaksa kirjoittaa ylös. En oikeastaan edes ajatella loppuun saakka.

Kun aloin lukemaan romaaneja niin romaanien kirjoitus on ollut mielessä ja keskusteluissa. Perjantaina esitin ruokapöytäkeskustelussa sisaruksilleni ja vanhemmilleni ja sekä langolle, että kirjailijalla täytyy olla isot luulot itsestään, että kehtaavat ajatella, että heidän ajatuksiaan joku on kiinnostunut lukemaan. Ilman sitä uskoa harvalla on uskoa harjoitella kirjoittamisen jalo taito. Uskon, että tämä pätee, vaikka sisarukseni olivat erimieltä ja puhuivat sisäisestä palosta. Mutta sisäistä paloa on sekin palo, että täytyy kirjoittamalla lunastaa se mitä varten on tehty, eli olemaan erityisen tärkeä kirjailija.

Eksä nettideittinsä tapasi. Nettideitti oli kertonut, että tahtoo kirjoittaa kirjan ja etsii viestintäalan töitä. Itsekin toivoin sellaista, mutta kohtuullistin odotuksiani itselleni ja ajattelin opetella ammatin. Ettei minun kirjoituksiani kukaan tahdo lukea. Ehkä olen aidosti vain huono kirjoittaja: en siis epäile. Minun on vaikea muotoilla ajatuksiani. Kysykää tentaattoreilta, he eivät ole tyytyväisiä.

Tahtoisin minäkin kirjoittaa ja olen miettinyt. Ehkä joku yksinkertainen juttu, tarina valmiiksi, minkä tiedän. Harjoitella. Tai kirjoittaa joku toisen kirjoittama novelli itse uudelleen. Joo. sen teen. Mutta mikä novelli.

", but what was the point of saying all that to his father, who could do nothing about it. To tell the truth no one could; when faced with such a confession, people could only be slightly sad. They really don't amount to much, anyway, human relationships. "

-From the novel  The Map and the territory, by Michel Houellebecq. p.9