Nyt pääsiäisloman vietto alkaa kovasti väsyttää. Liikaa vieraita, isosiskon kavereita. Liikaa kuulumisia, jotka pistävät minut vastakkain omien kuulumisieni kanssa, sen kanssa, että en ole mitään elämässä saavuttanut.

Parta ajamatta olen kotimiehenä, vieraat tietenkin kauluspaitaan ja muuten sonnustautuneena. Kupit on hienot pöydässä. Minä toivoisin vain olla rauhassa. Ettei tarvitsisi kohdata sitä mitä olen ja en ole.

Jäi vaivaamaan tuon siskon puheet siitä, miten ei hyvältä näytä, että hänestä tulisi tätiä. Siinä paljasti jotain mitä ajattelee minusta. Ihan totuudellisia asioita, mutta vaikea ajatella, että ihmiset todella näkevät rappioni. Eniten satutti lieventäminen, että onhan nuo minua nuorempia ja minäkin voisin saada vielä monia lapsia. Ehkä satutti myös tätä ystäväänsä, joka on naimaton lapseton toista tutkintoa valmistelemassa. Eivät aina ole tahdikkaita nämä minun veriveljeni ja sisareni. Ja minusta on raskasta, kun kuitenkin kannan vastuuta myös siitä mitä he sanovat.

En haluaisi ehkä kirjoittaa, mutta kun mielessä on. Oli vaikea katsoa tätä siskon kaveria, joka on aina mielestäni ollut kaunis. Mutta vanhenee. Minun on vaikea siihen suhtautua, kun tuntuu että oma elämäni on jäänyt elämättä.  Se on jo myöhäistä. Ei ikäni takia, vaan sen takia, etten itseäni kykene muuttamaan. En laihtumaan, en tutustumaan, en menemään naimisiin saamaan lapsia, työpaikkaa.

Huvitan itseäni ajatuksella, kun en mitään kunniaa ammatilla ja ammattitaidolla voi saada, niin jos heittäydyn taitelijaksi. Itselleni koitan sillä omaa erityisyyttäni perustella.

Veljeni muuttaa samalla paikkakunnalle kuin minä. Se rasittaa minua ja on vielä paine, että tulisi luokseni asumaan. Tahtoisin muuttaa jonnekin, ettei kukaan minua tule katsomaan. Olen vain jotenkin jumissa kun en jaksa. Olen jumissa tiskieni kanssa, en niitä jaksa tiskata, en hoitaa mitään.

Olen pettynyt tähän mihin kirjoitan. Ei tule sellaista mitä jaksaisin lukea. Ei huomioita, vain tavallista valittamista, jota olen jo itselleni muistiin luonut sivuja ja sivuja ja niihin törmääminen tuottaa vain ankaran ahdistuksen.

Olen todella väsynyt nyt olemaan seurassa.

Ahdistaa, että junat on täynnä, en pääse  pois.  On vain selvittävä.

Ehkä kirjoitan jotan kepeämpää videoista. Minulla on paljon ajatuksia, mitään en jaksa kirjoittaa ylös. En oikeastaan edes ajatella loppuun saakka.