Työskentelytapani on sellainen, että jos pitää kantaa suuri määrä materiaa, niin taipumukseni on kerätä enemmän tavaraa/kantamiskerta kuin olisi edes kohtuullisen siedettävää. Luulen olevani tehokas, mutta onnistun vain ärsyynnyttämään itseni.
Aamutokkurassa en onnistunut kiinnittämään huomiota, siihen, että otinko jo lääkkeen ollenkaan vai jo jopa kahdesti. Mennään nyt tällä. En uskalla enää ottaa, vaikka olisi aina jäänyt tekemättä.
Päivälle olisi kovasti hommaa. Lähden taas nykyiseksi lipsuneen eksän luo. Menen lentämällä, joka on ihan mukavaa, mutta jännittää, koska en ole juuri lentänyt. En pelkää lentämistä, mutta sitä, että en osaa toimia lentokentällä oikein. Joku matkalaukkuongelma, väärä lippu, väärä päivä, en löydä oikeaa paikkaa.
Kotona pitäisi siivota, koska siskoni tulee tänne asumaan aikana kun olen poissa. Ettei aivan hirvittävin rappio olisi näkyvillä, niin jotain olisi sopivaa saada siivottua. Jotain olenkin saanut, mutta onhan täällä törkyistä. Paikat on pölyisiä. Ei ole aikaa siis kirjoitella, etsin täältä vain innoitinta, narratiivia siivoukselle tekemiselle. Tänäänkin pitää ylös nousta.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Vastustus tai jumi
Tulin yliopiston kirjastoon tekemään harjoittelemaan laskemista tenttiä varten. Harjoittelen laskua, vaikka pelkään, että tentissä on enemmänkin määritelmiä ja todistamista. Niiden harjoitteluun minulla ei ole energiaa. Suunnittelen, että jos tentti ei mene läpi, niin suunnittelen kuinka monta tuntia aion käyttää opiskeluun ja miten teen sen opiskelun. Sitten pidän kirjaa. Näin ei tuskin tule käymään. Harvoin minulla on mitään suunnitelmia on jaksamista ylläpitää. Antaudun laiskuudelle tai väsymykselle niin täysin, etten jaksa laittaa roskia roskakoriin, vaan ne jäävät siihen missä ovat syntyneet. Ehkä heitän lattialle, etteivät jää sänkyyn pyörimään. Sänkyyn, sillä surkeaa kyllä minulle on muodostunut vuosien mittaan tavaksi viettää suurin osa vapaa-ajastani makuuasennossa sängyssä tietokonetta hiplaten. Varmaan suuri syy sille miksi olen niin lihavaksi paisunut.
Tässä laskiessa minuun iskee helposti väsymys tai vastustus. Silloin muuttu vaikeasi suorittaa edes yksinkertaisia laskuja tai ymmärtää lausetta. Minun piti käyttää valmiiksi annettua yhtälöä välituloksen saamiseksi. Muodostui kuitenkin vaikeaksi se operaatio, jossa yhtälöä piti sekä kirjoittaa laskimeen ja tarkastaa että mikä luku olikaan joka kuului muuttujan paikalle sijoittaa, niinpä katselin uudelleen ja uudelleen lukua, mutta joku vika minulla oli prosessissa, että vain katselin lukua 32,44, mutta en onnistunut kiinnittämään huomiota tai painamaan huomiota siihen, että mikä se luku oli. Se prosessi jolla näkemäni luvun kopioin aivoihini ja sieltä toiseen paikkaan, oli hukassa.
En tiedä, mitä tällaisen olon sattuessa minun pitäisi tehdä. Ajattelin mennä tupakalle, mutta olinkin jättänyt tupakat kotiin, kun aamulla polttaessani tuli vain huono olo ja koko tupakointi ahdisti. Kahvin kalleus ahdistaa, mutta ehkäpä menen kahville. Harvoin tupakointi kyllä auttaakaan. Jotain taukoa kaipaisin, ja lueskelin jotain iltalehteä, mutta ei siitä taukoa ollut, vain hermostuneempi olo. Internet on kyllä minulle vihollinen, sikäli kun tuhlaan aikaani ja aiheutan levottoman hankalan olon itselleni selailemalla päämäärättömästi. Vaikea kuitenkin on itseltäni kieltää asioita joista tiedän tulevan ihan pian huonon olon (esim. ylensyöminen) mutta jotka välittömästi ovat jotenkin helppoja ja haluttavia.
Se on erityinen olo siinä päämäärättömässä klikkailussa, kun mitään ei jaksa lukea. Oikeastaan sellainen harmitus, ja mietin tietoisesti, että tämä tuntuu pahalta, eikä pitäisi mutta silti vain jatkoin. Samanlainen olo oli minulla eilen ylensyödessä, jota siis eilen illalla tämänpäiväiseksi pettymyksekseni tein.
En siis yleisesti ottaen juurikaan osaa elää, mutta en ole varma mikä se virheeni on. Ilmeiseltä vaikuttaa, että erilainen itseni vahingollinen hemmottelu pitäisi lopettaa ja harjoittaa itsekuria. Itsekuria ei tietenkään ehkä juuri ole, mutta mistä sellainen tila on tullut. Ja jos nyt tunnisteteaan joku olo, niin millä mekanismilla siitä pääsee pois. Jos ei ole itsekuria, niin ei varmaan toimi se, että hankkisin itsekuria itsekuria vaativalla harjoittelulla. Olenko yhä huonompaan itsekuriin johtavaan kuolemanspiraaliin joutunut jo vuosia sitten. Siltä se ainakin tuntuu ja näyttää elämäntarinaani katsellessa.
Tässä laskiessa minuun iskee helposti väsymys tai vastustus. Silloin muuttu vaikeasi suorittaa edes yksinkertaisia laskuja tai ymmärtää lausetta. Minun piti käyttää valmiiksi annettua yhtälöä välituloksen saamiseksi. Muodostui kuitenkin vaikeaksi se operaatio, jossa yhtälöä piti sekä kirjoittaa laskimeen ja tarkastaa että mikä luku olikaan joka kuului muuttujan paikalle sijoittaa, niinpä katselin uudelleen ja uudelleen lukua, mutta joku vika minulla oli prosessissa, että vain katselin lukua 32,44, mutta en onnistunut kiinnittämään huomiota tai painamaan huomiota siihen, että mikä se luku oli. Se prosessi jolla näkemäni luvun kopioin aivoihini ja sieltä toiseen paikkaan, oli hukassa.
En tiedä, mitä tällaisen olon sattuessa minun pitäisi tehdä. Ajattelin mennä tupakalle, mutta olinkin jättänyt tupakat kotiin, kun aamulla polttaessani tuli vain huono olo ja koko tupakointi ahdisti. Kahvin kalleus ahdistaa, mutta ehkäpä menen kahville. Harvoin tupakointi kyllä auttaakaan. Jotain taukoa kaipaisin, ja lueskelin jotain iltalehteä, mutta ei siitä taukoa ollut, vain hermostuneempi olo. Internet on kyllä minulle vihollinen, sikäli kun tuhlaan aikaani ja aiheutan levottoman hankalan olon itselleni selailemalla päämäärättömästi. Vaikea kuitenkin on itseltäni kieltää asioita joista tiedän tulevan ihan pian huonon olon (esim. ylensyöminen) mutta jotka välittömästi ovat jotenkin helppoja ja haluttavia.
Se on erityinen olo siinä päämäärättömässä klikkailussa, kun mitään ei jaksa lukea. Oikeastaan sellainen harmitus, ja mietin tietoisesti, että tämä tuntuu pahalta, eikä pitäisi mutta silti vain jatkoin. Samanlainen olo oli minulla eilen ylensyödessä, jota siis eilen illalla tämänpäiväiseksi pettymyksekseni tein.
En siis yleisesti ottaen juurikaan osaa elää, mutta en ole varma mikä se virheeni on. Ilmeiseltä vaikuttaa, että erilainen itseni vahingollinen hemmottelu pitäisi lopettaa ja harjoittaa itsekuria. Itsekuria ei tietenkään ehkä juuri ole, mutta mistä sellainen tila on tullut. Ja jos nyt tunnisteteaan joku olo, niin millä mekanismilla siitä pääsee pois. Jos ei ole itsekuria, niin ei varmaan toimi se, että hankkisin itsekuria itsekuria vaativalla harjoittelulla. Olenko yhä huonompaan itsekuriin johtavaan kuolemanspiraaliin joutunut jo vuosia sitten. Siltä se ainakin tuntuu ja näyttää elämäntarinaani katsellessa.
tiistai 28. helmikuuta 2012
lihavuudesta
Luin vuosia sitten kirjoittamaani blogia. Se oli ihan hyvä, toisinkuin se mitä olen viime vuosina kirjoitellut. Järkytyin, että siitä on jo seitsemän vuotta. Aikani ja elämäni on mennyt hukkaan.
Ajattelen, että jos nyt kirjoitan ensimmäisessä persoonassa, niin saan hallintaa elämääni. Onnistun näkemään sen enemmän tarinana. Olen lukenut, että narratiivit ovat tärkeitä.
...
Olen lihava. Ajattelen, että kun lihava ei voi olla liian kriittinen. "Aijaa, vai niin, mutta ite oot lihava." Pidän tätä tunnetasolla niin pätevänä vastalauseena, että en sen pelossa uskalla liikaa kritisoida. Unohdan kyllä asian ja osoitan erilaiset puutteet ja heikkoudet, vaadin parempaa. Jälkeenpäin ajattelen, että mesoamiseni on tuon yllämainitun vastalauseen nostanut keskustelukumppaneideni mieleen.
On tietysti selvää, että ulkonäkö vaikuttaa kovasti siihen, miten vakavasti ihminen otetaan. Ollaan kiinnostuneita tutustumaan söpöihin tyttöihin ja komeisiin poikiin. Toivoisin siis olevani laiha sekä komea, niin minut otettaisiin vakavammin. Näin uskon.
Tärkeintä komeudessa olisi tietysti söpöjen tyttöjen huomio. Eikä tarvitsisi olla komea, riittäisi ettei olisi vastenmielisen lihava, tai muulla tavalla vastenmielinen.
Oletan, että useasti ihmiset pysähtyvät ajattelemaan minusta: voi luoja, onpa tuo lihava. Erityisesti, että voi luoja, onpa tuo lihonut. Jälkimmäistä ajattelevat siis ihmiset joita olen tuntenut aiemmin, kun olin laiha. Se on kaikista tuskallisinta.
Lihavuus voi toimia ensisyynä pitää minua ärsyttävänä, tai jos muuten aiheutan ärtymysta, niin lihavuus on omiaan sitä lisäämään. Vastenmielisyydelle minua kohtaan löytyy tukevia seikkoja, kuten lihavuus, rumuus.
Ajattelen osittain näin siksi, että itse olen helposti ärtyvä, ja kun ärtymys nousee niin se kohdistuu moneen ulkoiseen seikkaan ihmisessä. Että noin mulkut kengät voi olla vain noin mulkulla tyypillä. Yleisesti suhtaudun ihmisiin myötämielisesti, mutta olen helposti ärtynyt jolloin vihaan kaikkia vastaantulijoita. Vihani ei kestä pitkään. Tunnistan kyllä, etteivät ihmiset itselleen välttämättä mitään voi. Ja että ovat rakastettavia yksilöitä heikkouksineen. Ärtymystä on silti vaikea hallita, ja se on niin voimakasta. Pelkään itseeni kohdistuvaa samanlaista aivan kohtuuttomasti, vaikka ymmmärrän, ettei omassa ärtymyksessäni ole mitään vakavaa tai henkilökohtaista, eikä kenenkään ole syytä siitä ahdistua tai ottaa itseensä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)