Tulin yliopiston kirjastoon tekemään harjoittelemaan laskemista tenttiä varten. Harjoittelen laskua, vaikka pelkään, että tentissä on enemmänkin määritelmiä ja todistamista. Niiden harjoitteluun minulla ei ole energiaa. Suunnittelen, että jos tentti ei mene läpi, niin suunnittelen kuinka monta tuntia aion käyttää opiskeluun ja miten teen sen opiskelun. Sitten pidän kirjaa. Näin ei tuskin tule käymään. Harvoin minulla on mitään suunnitelmia on jaksamista ylläpitää. Antaudun laiskuudelle tai väsymykselle niin täysin, etten jaksa laittaa roskia roskakoriin, vaan ne jäävät siihen missä ovat syntyneet. Ehkä heitän lattialle, etteivät jää sänkyyn pyörimään. Sänkyyn, sillä surkeaa kyllä minulle on muodostunut vuosien mittaan tavaksi viettää suurin osa vapaa-ajastani makuuasennossa sängyssä tietokonetta hiplaten. Varmaan suuri syy sille miksi olen niin lihavaksi paisunut.
Tässä laskiessa minuun iskee helposti väsymys tai vastustus. Silloin muuttu vaikeasi suorittaa edes yksinkertaisia laskuja tai ymmärtää lausetta. Minun piti käyttää valmiiksi annettua yhtälöä välituloksen saamiseksi. Muodostui kuitenkin vaikeaksi se operaatio, jossa yhtälöä piti sekä kirjoittaa laskimeen ja tarkastaa että mikä luku olikaan joka kuului muuttujan paikalle sijoittaa, niinpä katselin uudelleen ja uudelleen lukua, mutta joku vika minulla oli prosessissa, että vain katselin lukua 32,44, mutta en onnistunut kiinnittämään huomiota tai painamaan huomiota siihen, että mikä se luku oli. Se prosessi jolla näkemäni luvun kopioin aivoihini ja sieltä toiseen paikkaan, oli hukassa.
En tiedä, mitä tällaisen olon sattuessa minun pitäisi tehdä. Ajattelin mennä tupakalle, mutta olinkin jättänyt tupakat kotiin, kun aamulla polttaessani tuli vain huono olo ja koko tupakointi ahdisti. Kahvin kalleus ahdistaa, mutta ehkäpä menen kahville. Harvoin tupakointi kyllä auttaakaan. Jotain taukoa kaipaisin, ja lueskelin jotain iltalehteä, mutta ei siitä taukoa ollut, vain hermostuneempi olo. Internet on kyllä minulle vihollinen, sikäli kun tuhlaan aikaani ja aiheutan levottoman hankalan olon itselleni selailemalla päämäärättömästi. Vaikea kuitenkin on itseltäni kieltää asioita joista tiedän tulevan ihan pian huonon olon (esim. ylensyöminen) mutta jotka välittömästi ovat jotenkin helppoja ja haluttavia.
Se on erityinen olo siinä päämäärättömässä klikkailussa, kun mitään ei jaksa lukea. Oikeastaan sellainen harmitus, ja mietin tietoisesti, että tämä tuntuu pahalta, eikä pitäisi mutta silti vain jatkoin. Samanlainen olo oli minulla eilen ylensyödessä, jota siis eilen illalla tämänpäiväiseksi pettymyksekseni tein.
En siis yleisesti ottaen juurikaan osaa elää, mutta en ole varma mikä se virheeni on. Ilmeiseltä vaikuttaa, että erilainen itseni vahingollinen hemmottelu pitäisi lopettaa ja harjoittaa itsekuria. Itsekuria ei tietenkään ehkä juuri ole, mutta mistä sellainen tila on tullut. Ja jos nyt tunnisteteaan joku olo, niin millä mekanismilla siitä pääsee pois. Jos ei ole itsekuria, niin ei varmaan toimi se, että hankkisin itsekuria itsekuria vaativalla harjoittelulla. Olenko yhä huonompaan itsekuriin johtavaan kuolemanspiraaliin joutunut jo vuosia sitten. Siltä se ainakin tuntuu ja näyttää elämäntarinaani katsellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti